sunnuntai 23. elokuuta 2015

Kunnon Laiva

Mulla jäi viimeinen lähijakso perjantainta vaille vajaaksi, kun piti kiiruhtaa kotiin pakkaamaan laivareissua varten.
Meillä oli ihana tyttöjen viikonloppu Annen kanssa <3
Viikonloppu sisälsi päivä Tukholmassa risteilyn, jumppaa ja biletystä.

Risteily oli toteutettu niin, että laivalla oli kuin minimuotoiset liikaunta-alan messut. Näyttelleasettelijoita oli useita ja sainkin paljon erilaisia esitteitä ja näytteitä kotiin kuljetettavaksi. Sitten isossa palveritilassa sekä kansilla kummallakin puolella laivaa oli erilaisia demo-ohjauksia. Mukana mm. oli Kahvakuulamies Tuomo Kilpeläinen ja Marko Bjuström. Osallistuttiin Annen kanssa kaikkeen mihin vaan ehdittiin.
Lauantai aamulla aamupalan jälkeen hilpastiin laivasta pihalle ja lähdettiin TunnelBanalla keskustaan shoppailemaan ja sitten iltapäivällä huristeltiin samalla vehkeellä takaisin kiiruusti laivaan jumppaamaan. Illat tanssittiin laivan discossa, jotta kaikki liikunnallisuus saataisiin risteilystä irti :)
Ihan huikee tapahtuma, jonne on pakko päästä uudelleen!!
Suosittelen!

Poets of the fall






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti