tiistai 18. elokuuta 2015

Valmistautumista syksyyn

Olen nyt muutamana päivänä saanut kullanarvoista apua VOP:in ohjaajilta Susannalta ja Tiialta. Syyskuu lähestyy ja ohjausrepertuaarini Vanajaveden opistolla kasvaa huomattavasti. Aikaisemmin olen ohjannut vain rivitanssia, niin nyt ohjelmistoon tulee kahvakuula, kuntojumppa, showtanssi ja sirkuskoulu. Showtanssi ja sirkustelut on lasten ryhmiä, joita en ole ohjannut vuosiin. Tanssipedagogiikan opinnoissa on ollut "Lapsi ja tanssi" lähijaksot, joten sen suhteen aihe on hyvinkin muistissa.

Vanajantien sirkussali on ollut nyt tiuhassa käytössäni ja olen koostanut valmiiksi suunnitelmia tulevien tuntien suhteen. Innolla odotan jo tulevaa kautta <3


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti