torstai 18. joulukuuta 2014

Aina

Aina ei voi voittaa, mutta onneksi mulla on AinaCom.

Päässä on ollut miljoona ajatusta ja olen yrittänyt asettaa niitä nyt kahden vuorokauden aikana järjestykseen. Yöt nukuin huonosti. Kai silloinkin on ollut meneillään joku ajatusprosessi.

Tänään töissä kelasin. Etsin rohkeutta. Selvittelin ajatuksiani....
Ja marssin sitten yläkertaan.

Kävin juttelemassa henkilöstöpäälliköllemme ja kerroin hänelle opinnoistani Eerikkilässä.
Sitten kerroin, että pyytäisin lupaa järjestää Ainalaisille vähintään kolme kuukautta kestävän ryhmäohjauksen, jossa on alku ja lopputestit. Kerroin, että ryhmä kokoontuisi työajan jälkeen ja se ei maksaisi Ainalle mitään. Osallistujillekin se olisi todella edullista. Kerroin myös, että opiskeluiden vuoksi pariin otteeseen paikalle tulisi arvioija, mutta hän arvioisi vain minua.

SAIN LUVAN! Onnistuu. Nyt vaan pitää suunnitella kokonaisuus ja laittaa homma tulille.
Ihan alustahan mä viime metreillä joudun tämän jutun starttaamaan, mutta nyt on taas uskoa onnistumisesta.

Positiivisen vastaanoton innoittamana sitten juttelin toisestakin tutkinonosasen suorittamisesta Ainalla ja sekin onnistuu. Henkilöstöpäällikkö kysyi toimarin luvan ja se myönnettiin. Tämäkin juttu ONNISTUU!!
Siihen tarvitaankin enemmän ponnisteluita ja heti kyselin yhteistyökumppaneita mukaan. Moni asia on nyt vireillä ja ihmisten joulukiireiden jälkeen pitää laittaa kova tohina päälle, jotta saan tarvittavat suunnitelmat opelle palautettavaan paperiin.

Onneksi mulla on Aina <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti