Lokakuun loppu ja marraskuun alku sai fiilikset tosi maihin. Se elämäntaparemontti, jonka vauhtiin olin päässyt koko alkuvuoden aikana luhistui täysin. Kolmen viikon saikku ja kielto "kunnon liikunnasta" vieroitti mut remonttiajatuksista ja päästi mielen täysin maihin. Käsi tarttui karkkipussiin useita kertoja, ruokavalio lipsui täysin, annoskoot suureni. Tanssimassa kävin, mutta kävelylenkitkin väheni ihan muutamaan kertaan. En juossut, salilla kävin vain kahdesti..... Musta tuli näiden kahden kuukauden aikana ihan superlaiska.
Mä istuin vaan sohvannurkassa kutoen. Joo, olihan sitä työtä silläkin saralla, kun joulu oli tulossa ja ipanoille piti vääntää tennarisukkia ja kaikkia muitakin joululahjoja. Mutta kuinka paljon sitä olisikaan saanut vierkeyttä itselleen, jos olis liikkunut vähän. No en sitten liikkunut =(
Lokakuun lopun operaatio ja oman mielensä kanssa painimisen kruunasi se, että meillä työpaikalla alkoi taas yt:t. Ties monennenko kerran. Ihan perseestä tää työelämä nykyään. Ihmisistä nyhdetään viimeisetkin voimat teki työnsä kuinka hyvin tahansa. Meillä oli pelko perseessä tuplasti, kun piti varautua siihenkin ajatukseen, että voisimme saada kumpainenkin potkut, Jussi ja minä.
Ihan järkyttävän pelottavaa. Kamalan ahdistavaa. Mitä sitten, jos tällä perhekoolla oltaisiinkin työttöminä.... Jotenkin sitä lamaantui täysin. Oli vaan. Ei saanut mistään kaivettua itsekuria mennäkseen riehumaan vaikka salille tuskaansa.
Mulla oli tavoitteena leikkauksen jälkeen tiputtaa muutama kilo, joka oli tullut. Nostetut kilot oli kolmen - viiden kilon luokkaa ja siinähän ei ois pitänyt olla ongelmaa, kun olin pudottanut sen 20 kiloa suurella päättäväisyydelläni alkuvuoden aikana. Tavoitteena oli, että työpaikan pikkujouluihin olisin pudottanut ne kilot...... mutta paskat. YT neuvotteluiden vuosi pikkujoulut peruttiin!!! Heitin hanskat tiskiin. En käynyt enään vaaálla.
Ajattelin, että jospa Aslak muuttaisi tilannetta paremmaksi. Päästäisiin sillä tehospurttiin uudelleen. Saataisiin hyviä neuvoja, rutkasti motivaatiota. MÄ NIIN KOVASTI OLIN TOIVEIKAS ASLAKIN SUHTEEN....
Mutta Jussi sai kirjeen. Tammikuussa viikolla 3 alkaa. Mulle ei kirjettä tullut ja lopulta sitten tuli työterveyshoitajan soitto, että olen pahoillani mutta et päässyt Askakkiin .......
EEIIIIIIIIIIIIIIIIIIII !!!!!!
Kaikki ne neljä viikkoa olen täällä sitten itsekseni ja raadan töissä taas muidenkin edestä.
Vittu!!!!!
Olishan tää pitänyt arvata, etten pääse.
No, ei tässä voi mitään muuta kuin itse ponnistaa ja pitää ihan itse itselleen kuntoremonttia.
Hain kouluun ja 17.1. selviää pääsenkö sinne. Se oli varasuunnitelma sille, että töistä tulee kengänkuva persiiseen. Ja kun olin niin tohkeissani tästä koulusta, niin Jussi ehdotti, että hakisin jokatapauksessa. Niin teinkin.
YT:t loppui ja meillä hommat jatkuu. Nyt toiveikkaana odotan tietoa koulusta.
VOI KUMPA; VOI KUMPA PÄÄSISIN!!!!
Mutta Aslakista oppineena koitan pitää pääni kylmänä ja odotella rauhassa. Jos en pääse sinne, niin sitten en....ja keksin jotain muuta.
Mutta toivottavasti mulla on kolmen viikon päästä hyvää kerrottavaa ja "opiskelupaikka takataskussa".
Joulunaikana söin suklaata, kinkkua, joulutorttua, pipareita, laatikoita..... kaikkea herkkua niin, että paino nousi viisi kiloa. Ja aikaisempi kuuden kilon nousu oli vielä pohjilla, niin ihan hemmetin hieno urakka olisi taas edessä.
No onhan tuosta joulusyömisestä varmasti suurin osa nestettä suolalla sidottuna uumalle, että kun tästä aloittaa kunnon ruokavalion ja liikunnan, niin iso tsiipale tipahtaa pois. Tai ainankin toivon niin.
Kaksi kuukautta ihan laiskana syöppönä ja kuukauden leikkausta ennen huonolla hemoglobiinilla voimattomana.... Eli kolmen kuukauden notkahdus, mutta tässä kohtaa voisi olla suunta uuteen nousuun!??!?!
Nyt oon kolme päivää liikuttanut itseäni toden teolla. Kerääntynyt vatsamakkara ja näkyvistä poistuneet lihakset itkettää ja NYT SILLE ASIALLE ON TEHTÄVÄ HETI JOTAIN!!
Tänään on Uuden Vuoden aatto ja tänään vielä herkutellaan tacoja, tortilloja ja shipsejä sekä sidukkaakin juon muutaman. Ja vaikka tässä olen liikunnan aloittanut, niin olen vielä viimeisiä joulunamiherkutteluitakin tehnyt. Jos jättäisin ne tänne mua kiusaamaan, niin tiedän että mun tahdonvoimani ei riittäisi millään.
Tasan vuosi sitten oli kiloja pudotettavana 20kg ja urakasta suoriuduin viidessä kuukaudessa. Nyt työsarkaa on 10kg ja annan itselleni aikaa kaksi kuukautta. Talvilomalla on oltava kylpyläkunnossa ja hauis on tultava takaisin näkyviin.
Ja nyt lähti Kirsi taas liikkumaan, syömään terveellisesti ja järkevästi.
Ensi kesänä olen 70 kiloinen.... loppu elämäni.
Niin kerta!!
