Mä en oo koskaan ollut kuntosali ihmisiä. En vaan oo tykännyt koko hommasta....
Joskus kouluaikoina käytiin jollain nais-salilla ja siellä kun piti odotella laitteisiin päästyä, ei mun kärsivällisyys kestänyt ollenkaan.
Ja kun ei ollut mitään ohjelmaa, niin sitten vaan kiertelin niillä laitteilla ilman päämäärää ja tehotkin taisi jäädä aika olemattomiksi.
Isäntä on nyt houkutellut mua mukaansa salille. Meillä kun on sellainen pikkanen oma sali omassa autotallissa. Eli sen puoleen lähteminen salille ei vaadi paljoa.
Nyt ollaan tämän vuoden aikana käyty salittamassa 11 kertaa. Ei se kyllä herkkua ole ollut. Se lihaksien kipu, minkä sieltä saa ja kun se vielä kestää niin tolkuttoman kauan, ei vaan miellytä mua. Otsasuoni pullottaen kiskotaan rautaa ja tuntuu ettei kehity ollenkaan.... Motivoiko se??!?! NO EI!!
Isäntä on ollut ihmeissään, kun siitä salittaminen on äärettömän motivoivaa ja ihanaa. Ja se lihaskipu minkä siitä saa, on hänen mielestään palkitsevaa. Silloin kuulemma teitää, että lihakset kasvaa.
Mä taas en voi ymmärtää että itteensä retuuttaa niin, että tuskin pystyy käsillään päivää sanomaan ja kintutkin on viikon niin kipeet, ettei seksistäkään pysty nauttimaan....
Niin me ollaan erilaisia.
Eilen oli sitten se 11. kerta autotallin salilla. Olen sanonut, että jos 1.6. salittaminen tuntuu niin puulta, niin lopetan. Siihen saakka yritän olla sitkeä ja kiukuttelematta :)
Joo, myönnön kiukutelleeni. Tai kovasti ainakin olen kyseenalaistanut koko touhua. Mun järkeni vaan ei pysy siinä mukana. Mä kun ajattelisin, että niin kauan tehdään jollakin määrätyllä painolla, kun koko sarja saadaan läpi ( esim. 3x15 kertaa) ja sen jälkeen vielä kaksi tai kolme kertaa niillä painoilla, jotta oikeasti ollaan saavutettu se taso. Isännän mielestä pitää olla koko ajan haastetta, ettei kaikkia tarvikkaan saada tehtyä, ettei kehity jos ei painoja nosta.... PLAAAAH!!
No juu, eilen koitin lähteä ihan eri asenteella salille vaikka kroppassa oli kunnon tunteet torstain Reisi-pakara-vatsa jumpasta ja BodyPump tunnista. Hammasta purren väänsin rautaa ja pitäähän mun myöntää, että kipeistä naruistani huolimatta tulokset oli parantuneet edelliseen kertaan.
Isäntä oli innoissaan, kun olin paremmalla mielellä.Ei kuulemma olis uskonut, että voisin ikimaailmassa haluta lähteä salille. Oli aivan ihmeissään, kun sitä itse ehdotin. Tosin sanoin, että tehdään sen mukaan, mitä kroppa antaa periksi..... jo edellisen päivänkin takia.
Mutta en mä siitä kyllä osaa vieläkään nauttia.
Jospa vaan joskun näyttäisi vaikka ihan pikkiriikkisen lihaksikkaalta, ettei olisi vain pehmeää narua =)