Tänään Satu tuli työpaikkamme alakerran saliin kuntosalille treenaamaan. Edellisestä kuntosalitreenistä onkin vierähtänyt aikaa, koska ohjelmaamme on tullut lenkkeily. Tähtäimessä on Nice Run tapahtuma reippaalla kävelyllä Kirpsukka Nelikon kanssa. Lisäksi Satu on käynyt Pumpilla ja joillain muillakin ryhmäliikuntatunneilla.
Mutta nyt tosiaan tehtiin salitreeni ja paikalle tuli opintojen tutkinto arvioijakin.
Tehtiin sama ohjelma, kuin 1½ kuukautta sitten. Tarkoitukseni oli muuttaa sitä, mutta totesin perus kuntosaliharjoitteluiden paussin vaikuttaneen, vaikkakin Satu on Pumpilla käynyt ahkeraan.
Takapakkia ei kuitenkaan ollut tullut, joten täysin samoilla sarjoilla ja painoilla edettiin.
Tämä kevät aika on Satulle haastavaa. Pihalla siitepöly ja katupöly lentää ja nenä on tukossa. Selkeesti tämä vaikutti myös treenin aikaiseen hengittämiseen.
Lankutus on ollut Satulle aina kirosana, mutta sitäkin me ollaan tehty joka salitreenillä. Peruslankkuasentoon ei olla päästy, mutta hienosti tyttö pysyy polvilankussa. Puolivuotta sitten aloitettiin aika alhaisista lukemista. Satu pystyi joulukuussa lankuttamaan 20 sekuntia. Tänään tyttö sinnitteli jo 1 minuutti 40 sekuntia. Huima parannus!!
Me tosiaan aloitettiin tämä opintoihini liittyvä projekti joulukuun alussa ja tämän kuun lopussa tulee vaaditut kuusi kuukautta täyteen, eli jo puolentoista viikon päästä. Arvioija oli tyytyväinen tämän päivän treeniin ja lupasi kirjoitella Eerikkilään palautteen ja nimä ehtiessäni kirjoittelen tästä kuluneesta aherruksesta raportin. Opisto on jäämässä kesälomalle, joten minulla on aikaa elokuun puoleenväliin hioa tekstiäni. Ja vähän pitkitän tätä projektiani saadakseni Nice Run tapahtuman tuntemuksiakin raporttiin mukaan. Siihen on aikaa vielä kolme viikkoa. Tapahtumaan mennessä Satu ehtii vielä treenata monta kävelylenkkiä koiransa kanssa ja sovittiin, että minäkin menen muutaman kerran häntä lenkeille kirittämään hänen kotikulmille.
Tänään muuten tilasin Kirpsukan Nelikolle paitoja Nice Run tapahtumaa. Ollaan sitten yhtenäinen punainen porukka reitillä kipittämässä. Ilmoittauduttiin kuuden hengen joukkueena eli mukana on koko Nelikko Satu, Laila, Hanna ja Elisa sekä minä ja "kutsuvieraana" rakas kummityttö-serkkuni Laura.
Voi kumpa tänä vuonna olisi parempi sää, kuin viime vuonna. Tämän loisto sakin vuoksi toivoisin hyperonnistunutta päivää, jotta liikuntakärpänen pureutuisi entistäkin tiukempaa heikin kiinni ja myös sitoisi tätä porukkaa yhteen. Nelikko on ollut Satulle mahtava liikkumisen verkosto, motivoija, kannustaja, tsemppaaja, ymmärtäjä....
Tässä on erittäin hyvät lähtökohdat uudelle elämäntavalle; niin Satulle kuin koko Nelikollekin.
Yhdessä te onnistuttu <3
Kirpsukka Moves KAUPPA
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti