Aslak

Toissapäivänä kävin terveydenhoitajan luona.
Työterveys asiaa.
Ei siis tähän sairaslomaani mitenkään liittyvää.
Olen hakemassa Aslakkiin.....
Voi kumpa pääsisin!!!!!
Onkohan tämä jo kolmas kerta, kun meidän työpaikalla Aslak järjestetään. Aikaisemmin en ole voinut hakea, koska Aslak viikot on osuneet pääasiassa niille viikoille, kun tyttäreni on olleet kotona. En uskonut, että olisin exän kanssa pystynyt sopimaan järjestelyistä, koska olisi ollut kyse minun "kuntoutuksesta" ja minun jutusta.
No, jospa aika olisi parantanut ja nyt olisi vain neljästä viikosta yksi järjestettävä toisin.....
Kymmenen pääsee ja viisitoista on hakenut. Työterveys arvioi ja loppupelissä Kela päättää.
Voi kumpa pääsisin!!!!

Tämä vuosi on tehnyt paljon kuorelle. Taakkaa on tiputettu monta kiloa. Tavoitteenani on pitää ne kaikki karistetut kilot poissa ja heti kun tästä sairasvuoteeltani vaan suinkin kykenen, niin aloitan taas aktiivisen liikkumisen. Jos vaan pääsisin Aslakkiin, niin odottaisin sieltä innostusta ja keinoja, miten saan pidettyä nämä saavutetut mitat ja jatkuvan kontaktin liikkumiseen. Vanhasta kokemuksesta tiedän, että tasapainoiluvaihe on kaikkein vaikein. Syksy on ja Joulu lähestyy, niin nämä on juuri mulle niitä kompastuskiviä.

On siinä työterveydellä tehtävä valitessaan. Terveydenhoitajakin sanoi, että kun on kaikkien kanssa keskustellut, niin haluisi päästää kaikki.... Niinhän se varmaan on. Ja raja on vaikea vetää ihmisten välille.
Nähtäväksi jää, että mitkä seikat ratkaisee. Yrityksessä tehdyt työvuodet, työtaakkojen kasaantuminen, yleiskunnon taso vai mikä....? Minähän olen ollut vain seitsemisen vuotta tässä työpaikassa vaikka 25 vuotta olen ollut työelämässä (-äitiyslomat). Sen myönnän, että työtä on ollut hetkittäin niinkin paljon, että on miettinyt miten saa kaikki tehtyä, mutten koe stressaantuneeni niistä. Kunnon olen saanut nostettua aika hyväksi ihan tämän vuoden elämäntaparemonttini edetessä, vaikka nyt täällä saikkuilenkin. Voihan olla niin, että juuri nämä vaikuttavat päätökseen niin, että minä kuulun niihin viiteen rannalle jäävään....

Marraskuussa jo ollaan viisaampia ja kaikille hakijoille tulee tieto siitä pääsikö vai eikö.

Uusi terveydenhoitaja ja myös uusi "klinikka". Meidän firma siirtyi Mehiläisestä Linnan Klinikalle. Ihan positiivinen kokemus tästä vaihdosta vaikka entisestä terveydenhoitajastammekin piden erityisen paljon, sillä olihan hän ystäväni <3
Kun veriarvoni on olleet mitäsattuu, niin hoitajahan laittoin lähetteen labraan ja poikkesin sitä kautta poistuessani. Fiuts, pikkaisen verta suonesta ja muutaman tunnin päästä hoitsu soitteli, että nousussa ollaan. Kaksi viikkoa sitten hemoglobiini oli vain 86 ja nyt 98. Todella huima nousu. Onpa maksamakkaran syönti ja rautamehun juonti tehonnut!
Kun tätä hehkutin naamakirjassa, niin sairaalakaveri jo tuli ihmettelemään, että MITÄ MITÄ?!??!?
Oli kai hetken ihmetellyt, että painoniko mä olen noin ehtinyt nostamaan :D
Onneksi ei!! Turvallisesti vielä seiskalla alkavissa kilolukemissa <3

Tänään mulla piti olla Aslakkiin liittyvä lääkärintarkastus, mutta soittivat äsken. Lääkäri on sairastunut ja aika siirrettiin maanantaille.
Silloin olenkin jo töissä. Sairasloma päättyy nyt sunnuntaina, eli oikeastaan viimeinen töstä-poissa-päivä / sairaslomapäivä on huomena perjantaina....
Harmi, että aika peruuntui.
Olisin halunnut jutella siitäkin, että missä kunnossa tulee olla töihin mennessä. Kuinka parantunut? Minkä verran vielä pikkaisen kipeä? Kuinka paljon vielä voi sattua, vai työskennelläänkö kipulääkityksessä?
Iltaisin olen joutunut ottamaan kipulääkkeet saadakseni nukkua yön läpi. Iltaisin kipu on aika voimakaskin, vaikka sairaslomalaisena päiväni ovat olleet erittäin rauhalliset. Mitähän se on sitten, kun kahdeksan tuntia jäpitän työpöytäni ääressä ylhäällä ilman lepotaukoja. Ensi viikolla pitäisi jaksaa keskiviikkona päivätyön päälle tanssiakkin koko ilta. Luulenpa, että mennään sisun puolelle!
Suurin ongelmani on ehkä tunnollisuus??