Vähitellen

Toiset opistotanssit saikun jälkeen suoritettu.
Oli ihanaa tanssia, mutta kovin kepeää meno ei vielä ole.
Tällä viikolla on ollut kipuja ja väsymystä, joten salitus on jäänyt edelleen vain haaveeksi.
Tanssit jaksoin suht hyvin. Jatkolaisten kanssa oli pakko vähän himmalla. Aloitin tanssin ja kun olivat vauhdissa, niin välillä olin sivussa.

On tämä vaan niin uuvuttavaa himmailla.
PIKKUHILJAA!!
VÄHITELLEN!!
Ja paskat!!!!!!!!!!!!!!!!!
Mä en vaan niin kertakaikkisesti jaksaisi.

Voiko olla tyhmempää koko ajan tunnustella, että pystyykö? sattuuko? jaksaako?
Onko tämä järkevää? En kai riko itseeni?

Lekuri sanoi kotiutuessani sairaalasta, että kolme viikkoa sairaslomaa riittää. Sitten olen valmis opettamaankin opistolla. Sairaanhoitaja kuitenkin epäili tätä, mutta saikkulappu oli kolmelle viikolle.
Sairaalan huonetoveri oli saanut sairaslomaa saman verran ja puuhaillut pihallansa haravanvarressa ja kai polttopuukirveenkin. Nyt hänet oli patistettu ottamaan ehdottoman rauhallisesti. Ylirasituksesta kroppa oli ollut turvoksissa ja aiheuttanut painontunnetta ja vihlontaa. Elimet eivät kuulemma "kotiutuneet" muuttuneisiin olosuhteisiin....

Hemmetin vaikeeta tietää, että koska on valmis liikkumaan ja kuin paljon. Millainen kipu on asiaan kuuluvaa. Onko minunkin tuntemukset mahdollisesti ylirasituksesta aiheutuvia?
Millaset johtopäätökset mun pitäisi tehdä lekureiden sanoista.
PAH!!!

No, ehkä otan vielä rauhallisesti. Varmuuden vuoksi. Onhan kyse Minusta!!
Tätähän tämä on, harjoittelemista olemaan itselleni kiltti ja huolehtiva.