Tehtiin tänään vähän pidempi kävelylenkki.
Se tuntui jo ihan pieneltä retkeltä.
Lähdettiin Vuorentaan kautta koukkaseen oijoisten kautta keskustaan.
Tässä vaiheessa matkaa oli kertynyt noin 10km. Sää oli aika kuiva, mutta taivas oli sumea. Aurinkoa ei näkynyt missään. Se on ilmestynyt taivaalle vasta nyt iltapäiväksi, kun me ollaan kotiuduttu.
Kaupungilla käväistiin solariumissa. Olin 18 minsaa, niinkuin eilenkin.
Nyt alkaa pikkuisen väriäkin näkyä.
Voi kumpa ilmat nopeata paranisi tai saisin solariumin avulla ihoni kuntoon. Alkaa tämä ainainen kutina raastaan!
Solariumista jatkettiin Kuivasaareen, kun siellä oli tänä viikonloppuna Kalamarkkinat.
Torialuetta valtasi ihana tuoksu.
Ostettiin iso saaristolaisleipä, kilo savustettua merilohta ja viisi pussia maustekojusta.
Kojussa oli mieletön määrä kaikkee kiinostavaa ja meidän mukaan lähti ruususuolaa, pinjansiemeniä, vaaleita seesamsiemeniä ja vaniljatanko ja nämä maksoivat yhteensä 10€.
Nyt saadaan oikeeta vaniljaa ja ruususuolaa seuraavaan raakasuklaa satsiimme.
Tässä jo vesi kielellä odottelen iltapalaa... Otetaan kahvin kanssa lohisaaristolaisleivät, LURPS!
Sitten markkinoilta suuntasimme jo kotiin. Matkaa tuli mun puhelimen SportTrakkerin mukaan 14,1km.
Kaikkinensa oltiin melkein kolme tuntia reissussa, mutta yllättävän hyvin sitä jaksaa tuollaisen matkan kävellä. Vain vähäisessä määrin alko pohkeet lähellä kotia tuntua.
Matkalla muuten tein havaintoja lakasinkoneen tekimistä reiteistä. Työmatkaa ajatellen alkaa pyörätiet oleen lakastut. Enään vajaa puoli kilsaa on Vuorentaanharjun kohdalta lakasematta.
Eli kohta me päästään ihanilla pyörilläme työmatkat!!
Tuo lämpötila tosin ei vielä suosi pyöräilijää, mutta josko jo parin viikon sisään....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti