keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Sadetreenit

Ekaa kertaa taivas ei näyttänyt niin aurinkoiselta, kuin aikaisemmin Viralaan ajellessani kahvakuulatunteja pitämään. Yllättävää kyllä, että kaikkina muina keskiviikkoina sää on ollut mitä mahtavin tai ehkä vähän jopa liian paahtava kuulatreenille. Nyt ei ollut!
Väkeä nurmelle saapui mukavasti. Päästiin ajoittelemaan kuivissa olosuhteissa, mutta taivas varoitteli jo tummuudella. Oltiinkohan me kymmenisen minuuttia kuulailtu, kun alkoi ripsiä. Pian vettä tuli aina vain enemmän ja jyrinääkin alkoi kuulua. Kuulanaiset alkoi säpsähdellä ukkosen peloittamina, mutta silti jatkettiin.... vielä.
Kun sade ylty kaatosateeksi ja ukkonen tuntui salamoivan kolmesta suunnasta päätimme pitää kymmenen minuutin tauon. Naiset katosivat terassin suojaan.
Niin ja puhun aina naisista, mutta nyt Jussin lisäksi oli paikalla kaksi muutakin miestä. Ihan mahtavaa, jos saadaan tunneille miehiäkin innostumaan!
Kymmenen minuutin päästä jatkettiin tuntia. Vähän jyrähteli vielä, mutta etäämmällä. Vettä satoi edelleen ihan reippaamman puoleisesti. Nurmelle tuli noin kolmasosa väestä. Osa huuteli lähtiessään, että ens viikolla nähdään.
Me loppusakki vedettiin treeni loppuun. Aikaisimpina keskiviikkoina olemme olleet hiestä märkiä, niin nyt taisi rankkasade huuhdella jokaisen hikipisaran pois. Niin vedettiin viimeinen patteri maassa nurmella. Ajattelin että mitäpä tuosta vaikka takamus kastuisi, kun joka ikinen miestä oli aivan uitettu valmiiksi.

Juup, vähän erilaiset treenit tänään   =)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti