Eilen arvioitiin ryhmäohjaamistani ja tänään oli yksiohjauksen vuoro.
Satu tuli meidän työpaikan salille työpäiväni jälkeen ja arvioija Jenni oli myös paikalla. Jennillä oli kaksi omaa valmennettavaan mukana ja hän samalla hoiti minun ohjauksen arvioinnin.
Tehtiin Satun kanssa sama treeni, jota ollaan nyt tehty tämän kuukauden aikana. Kaikki meni hienosti ja Satun kehitys on kyllä huima. Aloitettiin soutulaitteella lämmitellen, sitten prässillä reidet, selkäpenkki, hyvääpäiväät ja maastavedot selälle, penkkipunnerrus ja sitten käsipainoilla käsiliikkeiden pariin. Lopuksi vielä lattailla vatsalihas settimme ja venyttelyt.
Jenni kehui Satun kehittyneitä tuloksia ja kyseli, kuinka usein yhdessä treenaamme ja olemme yhteydessä. Kerroin meidän Nelikko sakista, jonka kanssa tekeminen pienryhmässä on motivoivaa ja toisiaan tukevaa/kannustavaa.
Tyytyväinen olen tähän tilaisuuteen. Tuttu sali, tuttu ohjattava ja tuttu arvioija..... en siis jännittänytkään tilaisuutta ollenkaan. Uskon onnistuneeni hommassa hyvin.
Tässä pt osassakin arvioitsijan tulee olla kahdesti paikalla todellisissa ohjaustilanteissa. Todennäköisesti Jenni tulee toisellekin salitreenille mukaan, mutta seuraavan kerran silloin kun on taas jotain kehitystä näkyvissä. Me Satun kanssa haaveillaan pian maastoon pääsemisestä, mutta lumi vielä estää Apparan mäkitreenit. Ei uskalla liukkailla mennä edes kokeilemaan, ettei Satun vanha polvi tai varvasvamma uusiudu.
Mahdollisesti roudaan koko nelikon metsien mäkiin HIIT harjoittelemaan <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti