sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Tanssin analysointia

Lauantain päivän viihdykkeeksi katselimme papparaisen kanssa YouTubesta pari tanssiteatteri estiystä. Niiden koreografi on Lloyd Newton. Me saatiin Tanssipedan opinnoissa tehtäväksi tehdä kritiikki / analysointi The cost of living pätkästä ja vertailun vuoksi katsoin myös Enter Achilles teoksen uudelleen. Olen sen aikaisemmin katsonut Raisan tunneilla. Olisiko jopa ollut ensimmäinen Tanssin analyysi ja kritiikki lähijakso.

Oli tosi haastavaa kirjoittaa analysointia niin, ettei liian vahvasti toisi omia mielipiteitään tekstiin ja ehkä sytyttäisi mahdollisen kritiikin lukian mielenkiinnon. Haasteeksi mulle tuli myös se, että kun yritin löytää Newtonista tietoa suomeksi, niin sitä ei juurikaan ollut. Hataralla enkullani sitten tavasin enkkulaisia nettisivuja ja jotain faktaakin sain tekstiini. Onneksi tekstin pituudeksi oli pyydetty vain 
1-2 sivua, ja sen sitten lopulta sain aikaiseksikin. Luin sen Jussille ja siinä oli kuulemma järkeä; ei ollut pelkkää höpön-löpöä :) Nyt on teskti jätetty Raisa opelle ja vähiin alkaa käymään näiden opintojen kirjalliset. Tanssin Opetusharjoitteluun olen kirjoittanut jo liki kymmenen sivua ja koitan saada tanssituntien seuraamiset tehtyä parin viikon sisään ja sitä myöden viimeistellä tekstinikin. Sitten tämä urakka olisi tässä..... ellei lavatanssi jakson ohjaaja keksi mielle jotain kirjallista puuhaa antaa. Korpissa (netissä oleva opintopohja ) luki lähijakson kohdalla "mahdollinen kirjallinen työ".

Lloyd Newton  / Physical Theatre / The cost of living


Lloyd Newton / Physical Theatre / Enter Achilles


Tampereen Kesäyliopisto / Tanssipedagogiikka
Tanssin analyysi ja kritiikki / Palautuspäivä 15.4.2015
Opettaja: Raisa Foster

DV8 Physical Theatre, The Cost Of Living

Tämän hetken tanssielokuvien tekijä englantilainen koreografi/ohjaaja Lloyd Newson on luonut DV8 Physical Theatrelle teoksen ”The Cost Of Living”. Teoksen mukana voi matkata upeisiin englantilaisiin maisemiin; toisinaan meren äärelle ja toisinaan perus Britti lähiöihin.

DV8 Physical teatteri perustettiin vuonna 1986 ja sitä on johtanut perustamisesta lähtien Lloyd Newson. Yhtiö on tuottanut 19 kiitettyä tanssi teosta, jotka ovat kiertäneet kansainvälisesti. DV8 Physical teatteri saa säännöllisesti rahoitusta Arts Council England:ilta ja se on Artsadminin osakkuusyhtiö. DV8 on saanut hanketukea British Councililta.

Tanssielokuva on edelleen marginaalitaidetta, mutta sitä tehdään jokaisella asutulla mantereella intohimoisesti lyhyistä pitkiin elokuviin. Tanssilla on vahva asema elokuvan teknisten mahdollisuuksien kehittämisessä.
Tanssi ylittää kaikki kielimuurit ja on oivallinen kulttuurin välittäjä kansainvälisesti.

Lloyd Newsonin The cost of Living teoksessa saavutetaan kehon herkällä aistimisella upea tanssi-ilmaisun maailma. Koreografilla on liki 30 vuoden kokemuksella taito houkutella tanssijoista kehon syvältä kumpuavaa häikäisevää ilmaisua. Newtonin teoksissa vaihtelevat hienosti erilaiset elementit. Kehon liikkeissä hän käyttää monipuolisesti painonsiirtoja, tilassa kulkemista, käännöksiä, hyppyjä ja pysähdyksiä. Hänen teoksessaan ”Enter Achilles” ihastuin miehen tapaan käsitellä arkipäivää, ihmisten erilaisuutta ja suhtautumista toisiin ihmisiin. Teos suorastaan vaati katsomaan itsensä uudelleen. Niin kävi nytkin. ”The cost of living” saa katsojan huomaamaan, kuinka kaunista voi olla jalattoman miehen tanssi ja teos myös herättää miettimään ihmisten reaktiota poikkeavuuksiin.
Taidokas tanssijoukko Eddie Kay, David Toole, Vivien Wood, Tanja Liedtke, Rowan Thorpe, Kareena Oates, Tom Hodgson, Jose Maria Alves, Robin Dingemans ja Eddie Nixon luovat omilla persoonillaan, erilaisilla tanssi laaduilla ja liike energioilla upean ja tunteita herättävän tunnelman.

Tähän kiinnostavaan 35 minuutin teokseen voi heittäytyä mukaan. Se on yksinkertaisesti mahtava ja kiinnostava liikelaatujen jatkumo. Tässä teoksessa kiinnitin huomioni tanssiin mukaan otettuun hula-vanteeseen, joka tanssijan mukana soljui musiikin edetessä. ”Enter Achilles” teoksessa taas tanssissa liikehdittiin oluttuoppien kanssa. Lennokkaat virtaavat kädet, keskivartalon johtamat liikkeet, sähäkät aksentoinnin näiden esineiden kera herättävät katsojan mielenkiinnon ja vahvistavat arvostusta Lloyd Newsonia kohtaan.

Koreografia: Lloyd Newson

Teos: The cost of Living

Esiintyjät: Eddie Kay, David Toole, Vivien Wood, Tanja Liedtke, Rowan Thorpe, Kareena Oates, Tom Hodgson, Jose Maria Alves, Robin Dingemans ja Eddie Nixon

Musiikki: Nick Hooper, Paul Charlier ja Jonathan Cooper

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti