sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Kutoshaaveita

Kuutosesta on jo kaksi viikkoa. Ihmeen vähän ottaa päähän. Sitä suloisen ihanaa kutostahan mä tavoittelen edelleen, mutta nyt paljon maltillisemmin ja ihan kuin tää pääkuuppakin nyt pysyisi tavoittessa järkevämmin mukana. Tässä liikutaan niin paljon ja syödään rahkaa entiseen verrattuna paljon, niin uskon lihasten kasvavan. Paino kun ei kuitenkaan ole huimasti noussut, niin toivon sen kaiken lisääntyneen olevan lihasta. Näin pitää ajatella, että pitää itsensä hyvällä tuulella ja onhan toi ihan realistinen tuntemus.
Kutosien jälkeen paino oli viime viikolla 70 ja 71 alkuista ja tällä viikolla ollaan kokajan menty 71:llä.
71      71,4      71,3      71,3      71,3      71,3      71,4      71,7
Ihmeellistä, että noin tasaista!!

Mittanauhaa en ole ottanut nyt käsiini, mutta kai sekin homma taas pitäisi tehdä jonain päivänä.

Jospas sitä ensi viikon aikana pääsisi 70 lukemaan ja sitten seuraavalla kutosella alkavaan. Siinä tietysti on omat haasteensa, sillä viikon päästä meillä alkaa loma....
Voisikohan sitä onnistua poistamaan viikossa 1,7kg...?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti