lauantai 15. kesäkuuta 2013

Lehijärvi ympäri

Tänään piti olla huono sää, mutta eipä ollutkaan. Tummia pilviä kokoontui ajoittain taivaalle, mutta tuuli vei  ne aina pois. Aurinko paisteli ihanasti.
Tuuli kyllä aika reilusti, mutta sitäkin uhmaten me lähdettiin Jussin kanssa pitkälle pyörälenkille ennen saunaa. Poljettin tästä Viisarille ja Nihattulan kautta Lehijärjen ympärikiertävälle tielle. Ihanat maalaismaisemat, aurinkoinen sää, lehmiä, hevosia ja uskomaton Rauha. Poljeskeltiin hiljaksiin. NAUTIN!!
Kun lopulta päästiin Parolaan, niin päätettiin polkasta Mierolan kautta Pekolaan ja siitä sitten tietty jatkettiin Aulangolle. Rautatiesillan kautta tultiin radan tälle puolelle ja Tiiriön kautta kotiin.
Matkaa tuli 40km.
Ihan kiva, että saan pitkästä aikaa kunnon matkan Kilometrikisaankin, mutta siinä sija pysyi edelleen kymmenentenä. Kovia fillaroitsijoita meillä töissä!!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti