keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Essee motivaatioton

Ompa ollut ilmassa kiireistä kevättä.....
Kolme viikkoa on huidellut ohi siitä, kun koulussa oli Tanssin kinosiologiaa lähiviikonlopussa.
Kolme viikkoa ja juuri se aika, joka annettiin tehtävän palauttamiselle aikaa.
En ole avannutkaan kirjoja.
En ole avannut edes Word ohjelmaa, jotta alustelisin essee pohjan valmiiksi.
No, ajatuksia sentään olen luonut tehtävälle. Varsinkin viime viikonloppuna, kun oltiin tanssimassa Jazz tanssia lähiviikonlopussa. Monet oli tehtävän jo tehneet!! No, oli usea samassa tilanteessa minun kanssa.

Alku viikko on ollut kiirestä ja tänäänkin illan tanssin opistolla.
Huomena olisi työpaikan jumppaa ja teatteri iltaa.
Lauantain vietän Tampereella, kun on viimoinen palautuspäivä.....

Tämä siis tarkoittaa sitä, että huomena teatterin jälkeen aivan oikeasti alan naputtaa ihmiskehoon liittyvää tekstiä. Hypätään alueelle, joka on todella haastavaa. Sitten perjantai pitää panostaa esseelle täysin.
Josko vetäisisi juoksulenkin töiden jälkeen; tuulettaisi pään....
Enkä sitten teksti luistaisi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti