Kaksi viikkoa edellisestä salikerrasta. En edes itte tajunnut sitä, että niin paljon on aikaa kulunut. Olis pitänyt katsoa treenikansiota jo ennen salille lähtöä. Olis ehkä pystynyt asennoitumaan, että mahdollisesti tulee takapakkia.
No, sotkin täpöllä kuntopyörällä ihan innoissani. Kyykyt ja hyvätpäivät meni normaalin tapaan helposti.
Sitten olikin penkin vuoro. Jussi ei nostanutkaan painoa, vaikka viime kerralla puhu. Mä jäin sitä ihmettelemään ja motivaatiokäyrä lähti laskeen huippunopeudella. Aloitustilanne siinä penkillä pötköttäessä päässäni oli, "tästä ei tuu yhtään mitään, painoakaan ei nostettu, en oo käynyt pitkään aikaan, tulee ihan paska suoritus...." Hei haloo, pitäskö saada mun kuntosalipää kuntoon =)
No, niinhän siinä kävi, että tanko tuntui aivan jumalattoman painavalta. Yritin epätoivosesti stekata, että liike tulee tarpeeksi alas ja vielä epätoivosemmin saada suoritettua kymmenen nostoa. Eihän siitä tullut yhtään mitään! Eka yrittämällä kuusi ja Paskafiilis kasvoi. Sitten murisin kahdeksan. Voimat alko olla jo ihan hiipunut ja jäitä hattuun ei löytynyt, niin kolmannella sain vain 3. Hemmetti ja mähän en tähän jätä!!!! Vielä neljännen kerran koitin ja sain kymmenen, mutta ne ei tainneet olla tarpeeksi alas. Sitten Jussi huusi pelin poikki. Ei kuulemma yhtään enempää tätä liikettä. PASKA!!!! Oon mä hassu =)
Hauis meni läpi. Se vähän hiveli motivaationta mielialaa. Muutkin meni entiseen tapaan.
Kun tein kylkiä kahvakuulalla lattialla, niin jotenkin menin sekaisin siitä, miten ollaan aikasemmin laskettu määrä. Katsoin ihan treenikansiotakin, mutta niin harhaan mentiin ja tein tuplat =)
Tavoitteena on ollut tehdä kahdessa osassa 30+30, ja yksi on aina kuulan siirto jalkojen yli. Olen tätä laskenyt niin, että siirto edestakaisin 15 kertaa ja paussi. No, nyt tein samalla systeemillä, mutta 30 kertaa.
Heh, siirtoja siis 120.
Kuntopyöräily meni taas hyvin. Ihanaa, että enään siinä ei joudu ihan jumiin tai hapoille, niinkuin ennen. Aerobinen on tehnyt tässä kyllä paljon kehitystä.
150 Kcal kuntopyörällä
Kyykky 40kg 3x10
Hyvää päivää tangolla 40kg 15x
Penkki 30kg 6+8+3+10
Hauis tankolla 27½kg 3x10
Kulmasoutu tangolla 30 kg 15x
Pystypunnerrus istuen tangolla 27½kg 2x10
Ojentajapunnerrus maaten 10kg levypainolla 3x15
Vatsa rutistus vatsapenkillä
ja jalkonen nostot vatsapenkillä 50 + 50
Kyljet lattialla istuen kahvakuulalla 16kg puolelta toiselle 60+60
150 Kcal Kuntopyörällä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti