sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Alarajalla

No sehän nyt tippuu!!
Tämän aamun paino eiliseen oli 400g vähemmän.
Nyt painan tasan 69kg.
Olen tavoitteessani.
Tasapainoiluni alin painokin on nyt saavutettu.

Jännä, kuinka tuo paino lähti kohinalla alas tällä viikolla. Parin kuukauden aikana on ollut jos jonkinmoisia jumivaiheita, mutta nyt mennään kokoajan alaspäin ja olen ollut kylläinen.
Eilen en syönyt lämmintä ateriaa, koska olin koulussa ja maha pitää olla sen verran täysi/tyhjä balanssissa, että pystyy liikkumaan. Jos ruokiksella vetäisisi pizzan, niin en kyllä pystyisi ollenkaan olemaan mukana.
Päivän aikana popsin kaksi omenaa, banaanin ja pussillisen pähkinöitä. Niitä on helppo napostella teoriaosuuksien aikana. Ruokiksella söin kaksi kinkutettua tummaa leipää ja yhdellä tauolla pikkupaketin rahkaa ja purkillisen ananasta. Mahan olo oli mainio ja jaksoin hyvin.
Kotona sitten iltakahvin kanssa maistelin proteinipatukan ja tuli taas aivan kylläinen olo.
Jussi kun illalla söi vielä rahka-annoksen, niin mä en ottanut kylläisyyden vuoksi.

Mittailin Lidlin vaaálla prosentit ja kaloritarpeeni. Sen mukaan rasvaprosenttini on 21% ja päivittäinen kaloritarve on 2722Kcal. Tohon kalorimäärään nyt tähtään pienillä lisäyksillä. Aterioille en hirveästi voi lisätä mitään, koska olen nyttenkin niistä kylläinen. Välipaloja siis lisää ja koitan miettiä niitä järkevästi.
Ja nyt hei, tämä mahdollistaa mun viikonloppujen AIDOT MÄSSYPÄIVÄT!!

Eilen poikkesin äidillä......
Just joo :(
Tammikuun alussa kun opistotanssit alkoi, taputteli äitini mun mahaa siellä oppilaitteni edessä kommentoiden "on kinkku maistunut"!!!!!
Aika tilanne. Ohitin kommentin niin hyvin kuin vaan pystyin ja aloitin tunnin. Siinä oppilaitteni edessä...
Sen hetkinen itseinho, "silmien kirvely" katsoessa omaa kuvaa isoista tanssisalin peileistä, vaatteiden pingotus vyötäröllä, pöhötys naamalla, syksyn operaation aiheuttamat fiilikset vielä kannettavana.....
Tilanne oli lähes kestämätön. Mutta selvisin.
No, eilen kommetti äidiltäni oli että "Et kai sinä ole liian laiha!"
En ja osaan kyllä hoitaa tämän. Äidin ystäväkin on huolissaan.....
"ok"
BMI:ni on 21,5. Se on vahvasti täysin keskellä ihannepainon!! Se on ollut tavoitteeni ja siihen olen päässyt!!
Eiks oo aika hiton siistiä!
No, tätä en sanonut. Ajattelin. "Huolendin kyllä itsestäni!"


Tiedän, että tähän elämänmuutokseeni liittyvät kommentit pitää käsitellä suodattamalla sormien välistä. Jostain tulee tietämättömyyttään  huolestuneisuutta, jostain päin kateellisuutta ja ties mitä.
Toisia kommetteja on vaan vähän vaikeampi kestää.
Määrätyiltä tahoilta sitä toivoisi kannustusta muita tahoja kiihkeämmin....
Pari kuukautta sitten hyvän ystäväni kommetti "Olit viime kesänä mielestäni liian laiha." laittoi kanssa miettimään. Miksi et sitä silloin sanonut? Nyt olen saman painoinen. Ja joskus aikaisemmin olen ollut vähemmänkin ja olen ollut kuulemma hänen mielestään hyvässä kunnossa. 
Mitä hittoa tuo kommentti tarkoittaa??!?!
Ootko sä huolissasi?
Vai mitä HEMMETTIÄ tää on!!?

Mihin jäi: "Oletpa sinä saanut painoa pudotettua todella hyvin. Oletpa todella hyvän näköinen!"

No, ehkä en ole.....
Joidenkin mielestä!

Mutta hitto!!!!! 
Mä voin hyvin, mun maha voi hyvin, mulla on energia, mä jaksan erittäin hyvin, olen hemmetin onnellinen!!
Muut voi ajatella ihan mitä vaan, kuorestani, minusta, elämästäni.

MINÄ TÄLLÄ KUORELLANI ELÄN TÄMÄ MINUN ELÄMÄÄNI <3

LilySlim Weight loss tickers

5 kommenttia:

  1. Apua, itkettäis jos ei naurattais :D ÄIDIT NYT JOKU ROTI! Olet aikuinen, hieno, kaunis nainen, joka oot pitänyt huolen terveydestäsi, hyvinvoinnistasi ja jaksamisestasi, ja kuntoillut itsesi huipputilanteeseen. Samalla olet pitänyt huolen lasten hyvin voinnista näyttämällä, että aikuinen osaa hoitaa tilnateet kuntoon, jos tarve on.
    Ole ylpeä kaikista nykyisistä senteistäsi ja kiloistasi, ja myls joakisesta pudottamastasi matkan varrella. Itse sen teit ja itse saat siitä hyvästä olosta iloita (paitsi et fiksut -kuten esim mä hahaha - osaa iloita niistä sun kanssa).
    Kateus puhuu ja jokainen arvostelija voi kattella pitkään sinne peiliini, jos kokee tarvetta meidän ikäisille ihmisille alkaa huomauttelemaan.
    Mä henkilökohtaisesti LUPAAN takoa sulle sitten järjen takas päähän, jos ihan todella oikeasti alkaa näyttää vaa'assa huolstuttavalta. <3

    Ani

    VastaaPoista
  2. katoppas, tulistuin niin kovin, että tein sata kirjoitusvirhettä :D No mutta pointti kai kävi selväksi kuitenkin.

    VastaaPoista
  3. ANI RAKAS, OOT IHANA <3 <3 <3
    Täällä tippa linssissä luin sun rakkautta ja tempperanttia <3
    KIITOS!!
    Ja tää 69 systeemi on nyt mun juttu. Tässä tasainoillaan ja huolestuttavia lukuja vaaán näyttöön ei tule. Lupaan. Ihana kun kuljet rinnallani ja iloitset kanssani, mut sä ootkin tollanen super muru <3 PUS!!!

    VastaaPoista
  4. <3 Oon ihan varma että opit sen tasapainonkin! Kulkekaamme etiäpäin vaan tällä hyvän fiiliksen tiellä :) Pöljät mussuttakoon, jos on itellä paha olo :)

    VastaaPoista
  5. Lueppa Ani tämä: http: //healthskitchen.fitfashion.fi/2014/05/16/kateus/
    Törmäsin kirjoitukseni jälkeen facen linkin kautta. Tyttö on pudottanut yli 40 kiloa ja on nyt huippu upeassa kunnossa ja kaunis kuin mikä.
    Kateus askarruttaa sielläkin :(

    VastaaPoista